Teräsmummo kuristi raivotautisen pesukarhun – paljain käsin!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Virginian Henricossa on nähty todellinen ihmisen ja luonnon välinen kamppailu, kun 75-vuotias rouva ja raivotautinen pesukarhu ottivat rajusti yhteen. Erikoinen välikohtaus tapahtui paikallisessa Lewis Ginterin kasvitieteellisessä puutarhassa.

Cas Overton oli katselemassa lintuja puutarhassa lauantaina 7. maaliskuuta, kun yhtäkkiä vihainen pesukarhu kävi hänen jalkansa kimppuun. Eläimen raivokkuus kävi selväksi naisen yritettyä ravistaa sitä pois jalastaan tuloksetta. Lopulta Casille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin vastata väkivaltaan väkivalloin.

– Tiesin etten voisi juosta sitä pakoon. Jos olisin juossut, pesukarhu olisi juossut minua nopeampaa ja tehnyt minusta selvää jälkeä, nainen kuvaili Richmond Times-Dispatch -lehdelle.

Cas heitti pesukarhun maahan ja kuristi sen hengiltä paljain käsin. Eläimelle tehdyt testit osoittivat sen kärsineen vesikauhusta. Nainen toimitettiin nopeasti sairaalaan, ja hänelle annettiin tautia ehkäisevät rokotukset.

– Olen suuri eläinten ystävä, ja niiden tappaminen on viimeinen asia mitä haluaisin tehdä. Siinä vaiheessa itsesuojeluvaistoni kuitenkin lähti käyntiin, ja jokin primitiivinen osa aivoistani otti hallinnan kehostani, Cas Overton kertoo.

Uusimmat