Mies tarjosi kieltään lihansyöjäkasville – ei olisi kannattanut

Viihdeuutiset · Annika Kela

Monet ovat kärpäsloukun omistajat ovat varmasti joskus kokeilleet, miltä tuntuu, kun työntää sormensa kasvin kitaan. Monen mielestä pienen lihansyöjäkasvin saalistusreaktioilla on huvittavaa pelleillä. Niin ajatteli myös eräs mies, joka tarjosi kieltään kärpäsloukulle.

Pienestä koostaan huolimatta ruukussa kasvava kärpäsloukku teki ikävää jälkeä miehen kielelle. Lehtien reunoilla olevat piikit raapivat miehen kieltä ja aiheutti pieniä haavaumia. Mies oppi kantapään kautta, että lihansyöjäkasvin kanssa ei kannata pelleillä. Katso video tapauksesta tästä.

Kasvin loukkujen kanssa leikkiminen vie kasvilta elinvoimaa, sillä loukku pystyy sulkeutumaan vain noin seitsemän kertaa ennen kuin lehti kuolee. Mies ei tainnut tietää mihin hän oli ryhtymässä, sillä nyt hänen lihanhimoinen kasvinsa on päässyt ihmislihan makuun. Vaikka kasvi pyydystää pääasiallisesti hyönteisiä, näytti kieli maistuvan sille niin hyvin, ettei se halunnut päästää siitä irti.