Järkytys! Mitä Victoria Beckhamin kasvoille on tapahtunut?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Aikoinaan Spice Girls -yhtyeen tähtenä ja sittemmin muotiguruna tunnettu Victoria Beckham on viettänyt viime kuukausina hiljaiseloa julkisuudesta. Hän on keskittynyt muun muassa perhe-elämään ja bisneksiinsä, mutta jotain odottamatonta on samalla tapahtunut hänen kasvoilleen.

Nyt Victoria Beckham kuvattiin Alexander McQueenin Savage Beauty Fashion -gaalassa Lontoon Victoria & Albert -museossa. Tavallisesti melko tyylikkäänä julkisuudessa esiintyvä kaunotar aiheutti nyt aivan toisenlaisen reaktion, sillä hänen kasvoissaan oli jotain outoa. Näytti nimittäin siltä, että Victoria olisi käynyt muokkaamassa kasvojaan aivan liian paljon, sillä muun muassa poskipäät näyttivät paisuneen melkoisesti.

Victoria Beckham on tunnettu pettämättömästä tyylitajustaan, ja hän avasi taannoin Lontoossa oman vaateliikkeensä. Tähtönen on aiemmin suunnitellut vaatteita ja kokonaisia vaatemallistoja, joten oman vaateliikkeen avaaminen oli askel eteenpäin. Mikäli liike menestyy, on odotettavissa, että myös Amerikka saa oman Victoria Beckham muotiliikkeensä.

Uusimmat