Teinipojat varastivat vuohen – käsittämätön syy yllätti kaikki

Viihdeuutiset · Annika Kela

Yhdysvaltain Georgiassa perhe järkyttyi pahan päiväisesti huomatessaan, että yksi heidän lemmikkivuohistaan oli kadonnut aitauksesta. Perhe ilmoitti varkaudesta poliiseille ja heidän onnekseen vuohi saatiin onneksi pian ehjin nahoin takaisin.

Neljä nuorta teinipoikaa saatiin kiinni varkaudesta sen jälkeen, kun paikalliset olivat nähneet nuorukaiset vuohen kanssa. Kuulusteluissa pojat kertoivat, että heidän tarkoituksenaan oli vain lainata lemmikkiä pilailumielessä, sillä he halusivat tehdä koulunsa tyttöihin vaikutuksen.

Koulujen tanssiaiset olivat lähestymässä ja yksi pojista oli keksinyt, että olisi hauskaa pyytää tyttöä tanssiaisiin vuohen kanssa kysymällä: ”Would you Goat to prom with me?”. Vitsiniekka oli kehitellyt hauskan sananleikin vuohesta, jonka avulla hän toivoi saavansa tytön seuralaisekseen tanssijaisiin.

Pila meni ikävällä tavalla pieleen ja pojat ovat nyt pidätettyinä. Poliisi kertoi Fox 5 -uutiskanavan toimittajalle, että nuorukaiset eivät selvästikään ole ymmärtäneet kuinka vakava rikos varkaus on. Eikä kyse ei ollut mistä tahansa varkaudesta, vaan pojat ovat varastaneet omaan yhteisöönsä kuuluvan perheen rakkaan lemmikin.

Vaikka pojat todennäköisesti välttävät vankilatuomion, tulee heidän tietoihinsa merkintä, että he ovat tuomittuja rikollisia. Rikostausta saattaa vaikuttaa heidän tulevaisuuteensa ikävällä tavalla. Näitä seurauksia pojat eivät tainneet temppunsa tekohetkellä ajatella.