Up – kohti korkeuksia -elokuvasta totta – näin talolle kävi!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Pixarin ja Disneyn yhteistyönä toteutettu Up – kohti korkeuksia -elokuva oli yksi aikansa katsotuimmista ja menestyneimmistä elokuvista. Animaatioseikkailu oli katsojien ja kriitikoiden ylistämä ja monen mielestä elokuva on ansainnut klassikon maineen.

Koskettavassa elokuvassa nähdään kohtaus, jossa syvennytään erään kotitalon tarinaan. Vanhus ei suostu myymään rakasta kotitaloaan ja sen seurauksena kaupunki rakentaa valtavat pilvenpiirtäjät talon ympärille. Todellisuudessa kyseinen talo sijaitsee Seattlessa Ballardin kaupunginosassa.

Kyseinen talo on inspiroinut osaltaan elokuvassa nähtyä tarinaa. Talon oikea omistaja Edith Macefield, oli niin kiintynyt kotiinsa, ettei hän suostunut myymään sitä millään hinnalla. Daily Mail -lehden mukaan rakennuttajat tarjosivat naiselle talosta jopa miljoona dollaria.

Macefield ei antanut periksi ja hän onnistui pitämään rakkaan kotitalon itsellään. Vuosien varrella talon ympärille nousi valtava toimistorakennus. Edith Macefieldin menehtymisen jälkeen talo on ollut tyhjillään. Nyt kaupunki on päättänyt huutokaupata kohteen.

Mikäli ostajia ei löydy, talo todennäköisesti puretaan. Vaikka kotitaloa odottaa surullinen kohtalo, voivat Up-elokuvan fanit lohduttautua sillä, että elokuvan avulla talon tarina jatkaa eloaan vielä senkin jälkeen, kun se on purettu.