Suomalaiset ikävöivät naapurielämää – lainaaanko vielä sokeria?

Koti & Asuminen Toimittaja:

Saako naapurin ovelle ilmestyä kutsumatta? Viedä tuoretta pullaa ja sanoa, että olisi tulossa kahville ja höpöttelemään. Moni suomalainen ainakin toivoisi, että se olisi vielä mahdollista.

Vieläkö lapset käyvät spontaanisti pimpottamassa kaverin ovikelloa? Entä aikuiset?

Kyläilyn perinne on hiipunut

Asuntosäätiön Kotionnellisuus-tutkimuksen mukaan joka neljäs suomalainen kaipaa aikaa, jolloin naapurin luona saattoi kyläillä ilman etukäteen sovittua vierailua. Lähes yhtä moni ikävöi arkista naapuriapua.

Se tarkoitti ruoan tai tavaroiden lainaamista. Kun kaupat eivät olleet aina avoinna, joutui toisinaan lainaamaan naapurista tarvikkeita ennen seuraavaa arkipäivää.

Yli puolet suomalaisista kokee, että ei voi vain poiketa naapurin luokse kylään. Joillakin saattaa olla kotiin liittyvää häpeää tai toinen vaan tuntee olonsa epämukavaksi toisten ihmisten ollessa hänen asunnossaan.

– Tulokset kertovat, että moni kaipaa asumiseen enemmän arkisia kohtaamisia. Moni muistaa naapurikyläilyn ja -avun myönteisesti, mutta ne eivät enää tunnu kaikille luontevalta osalta arkea, Asuntosäätiön viestintäjohtaja Johanna Otranen sanoo.

25 prosenttia vastaajista kaipasi spontaania naapurikyläilyä.

Tutkimuksessa 25 prosenttia vastaajista kaipasi spontaania naapurikyläilyä ja 24 prosenttia matalan kynnyksen naapuriapua. Joka viides eli 21 prosenttia puolestaan kaipasi mahdollisuutta asua lähempänä sukulaisiaan.

Viimeksi mainittu toive korostui kaikkein nuorimmassa ikäryhmässä. On huomionarvoista, että 18–24-vuotiaista lähes joka kolmas, 31 prosenttia, haluaisi asua lähempänä sukulaisiaan.

Perinteisiä talkoita kaipasi 18 prosenttia suomalaisista. Eniten niitä kaipasivat 45–54-vuotiaat, joista lähes neljännes haluaisi talkooperinnettä takaisin. Ennen kyläjuhlia järjestettiin porukalla muutaman kerrostalon tai yhden asuinalueen voimin.

Naapurustossa kaikki tunsivat toisensa ja jäivät juttelemaan. Nykyisin vastaantulijoille ei moikata, ellei kyseessä ole oikeasti vähintään hyvän päivän tuttu.

Naapurit ovat kautta aikojen auttaneet toisiaan ja jopa pelastaneet apua hakeneen hengen. Hyvään napuuruteen kuuluu myös se, että pannaan merkille kaikki tavallisuudesta poikkeava. Kun ihmiset koteloituvat omiin koteihinsa, ei tällaista yhteisöllisyyttä voi saavuttaa.

Lähde: Asuntosäätiö

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin samasta aihealueesta Koti & Asuminen -osioistamme.