Lemmikeillä on huikeita kieliä – vaikea uskoa todeksi!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kerroimme aiemmin ihastuttavasta bokserista, jonka kieli oli sen erikoisuus. Bokserin kieli oli todella pitkä ja se roikkui koiran toisesta suupielestä ulkona hallitsemattomasti. Vaikka kyse olikin viasta, se ei eläinlääkäreiden mukaan ollut koiralle vaaraksi ja näin ollen se on vain kaunis omaperäinen ulkonäköseikka.

Videolla näytetään lemmikkieläimiä, joiden kielet ovat syystä tai toisesta huvittavia. Yksi kissa pitää omituista ääntä kielellään, koirat nukkuvat kieli pitkällä tai ovat täysin rentoja, vaikka niiden omistaja vetäisi pitkän törröttävän kielen ulos suusta. Kieltä näyttävät lemmikit ovat jostain syystä todella hellyttävä näky.

Kielet ovat elintärkeitä elimiä kaikille, mutta sitä ne ovat varsinkin eläimille. Eläimet maistamisen lisäksi myös haistavat kielillään, käyttävät kieltä putsaamiseen ja hikoilevat kielen kautta. Kieli on myös nähtävästi käytännöllisien syiden lisäksi erittäin hauska asia ja videon perusteella melko hallitsematonkin.