Huonoja uutisia parrakkaille – muotivillitys onkin bakteeripesä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Metsuriseksuaalisuudeksi kutsuttu muoti, jossa miehillä on iso rehottava parta, on tutkitusti todella epähygieninen. Parran näyttävyyden lisäksi on huomattu, että parta on todellinen bakteerien, epäpuhtauksien ja tautien kerääjä ja levittäjä.

Yhdysvaltalainen mikrobiologi Manuel Barbeito testasi bakteerien leviämistä partojen avulla jo 60-luvulla. Barbeito oli huolissaan armeijan laboratorion hygienisyydestä, koska hän oli huomannut bakteerien leviävän herkästi vaatteiden kautta. Testattuaan partoja Barbeito oli huomannut, että ne ovat oikeita tautien pesiä.

Tutkija Carol Walker kommentoi Daily Mail -lehdelle, että parrat keräävät erilaisia bakteereja paksuutensa ja kiharaisen muotonsa vuoksi enemmäin kuin muut ihokarvat. Ihmiset, joilla on iso parta, tapaavat myös kosketella partoja käsillään, minkä vuoksi parrasta tarttuu bakteereja käsiin ja käsistä partoihin.

Partakarvat levittävät erilaisia bakteereja ja tauteja myös herkästi muihin ihmisiin. Varsinkin oma kumppani ja muut perheenjäsenet altistuvat herkemmin kausittaisille taudeille. Paksun parran alla oleva iho myös ärtyy ja on helpommin altis erilaisille ihotulehduksille.