YouTuben suomalaissensaatio iski jälleen – 30 ääniefektiä pelkällä suulla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen Rudi Rok nousi kevään aikana maailmanlaajuisesti tunnetuksi nettitähdeksi, kun hänen eläinten matkimisensa levisi nettivideona miljoonille katsojille aina televisiokanavia myöden. Sittemmin uusia videoita on tullut muutamia, ja parhaillaan Rudi Rok asustaa muutaman kuukauden Los Angelesissa.

Tähän mennessä pitkälti eläinten ääniin keskittynyt Rok on nyt laajentanut repertuaariaan, sillä tuoreella videolla hän esittää 30 ääniefektiä pelkällä suullaan. Rudi Rok kertoi taannoin Staran haastattelussa, ettei ura ole aina ollut ruusuilla tanssimista.

– Olen tehnyt keikkoja myös tosi kipeänä, koska en mielelläni jätä niitä väliin. Olen ollut lavalla 39,5 asteen kuumeessakin. Tein viime syksynä liikaa hommia, ja ajoin itseni burn outtiin marraskuussa. Aloin keikkaillessa pitämään tätä työnä ja se alkoi kuluttamaan henkisesti, Rudi kertoi Staralle.

– Michael Winslow’n tapaaminen laukaisi tilanteen. Pääsin kahdeksan vuoden harjoittelun jälkeen tekemään lämmittelykeikan omalle esikuvalleni, kun hän tuli Suomeen. Heräsin tiedostamaan, että tätä juuri haluan tehdä. Olen luvannut itselleni, etten näe enää tekemääni hommaa työnä, vaan tää on mun elämä.