Vauva jäi isänsä hoitoon – sitten alkoi tapahtua!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Perheen pieni vauva oli jäänyt isän hoidettavaksi, kun äiti oli poissa kotoa. Vauvan hoitaminen oli osoittautunut helpoksi hommaksi ja isällä alkoi käydä aika pitkäksi. Sitten hän keksi hauskan idean, jolla hän voisi hauskuuttaa lastaan ja itseään.

Mies laittoi pienokaisensa radio-ohjattavan kuorma-auton lavalle loikoilemaan. Sen jälkeen isä ajelutti lastaan kauko-ohjaimen avulla ympäri asuntoa. Pienellä vauvalla ei nähtävästi ollut mitään kyyditystä vastaan, sillä se näytti vaipuvan unten maille.

Isä on kuvannut huvittavan videon auton kyydissä makailevasta lapsukaisestaan ja julkaissut sen netissä. Videon otsikossa isä kertoi, että videossa nähty tilanne on seurausta siitä, kun isä jätettiin kaksin lapsen kanssa. Video ei paljasta, miten perheenäiti on suhtautunut miehensä pelleilyyn, mutta todennäköisesti hän on saanut tempauksesta kunnon naurut.

Uusimmat