Claudia Jordan ihastutti rannalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen televisiojulkkis Claudia Jordan on nähty vuosien varrella lukuisissa televisiosarjoissa ja hän esiintyy myös radiossa. Yhdysvalloissa Jordan on tehnyt viime vuosina uudelleen nousua viihdemarkkinoilla muun muassa solmimalla uuden mallisopimuksen.

Uudet kuviot eivät tule yllätyksenä, jos katsotaan takavuosien teinimissiin vartaloa. Claudia on nimittäin edelleen huippukunnossa. Eilen hänet kuvattiin bikineissä Miamin rannoilla.

42-vuotias Claudia Jordan teki aikoinaan läpimurtonsa Deal or No Deal -ohjelmassa, mutta hänet on sittemmin nähty lukuisissa televisiosarjoissa ja -kilpailuissa. Kaunotar voitti Miss Rhode Island Teen USA -missikilpailun vuonna 1990 ja edusti aluetta kansallisessa missikilpailussa. Miss USA -kilpailussa hän sijoittui vuonna 1997 kymmenenneksi. Claudia muistetaan myös Diili-ohjelman amerikkalaisversion kilpailijana, sillä hän on osallistunut ohjelmaan jo kahdesti.