Erikoinen bugi halvaannuttaa iPhone-puhelimia

Digi · Stara.fi

Maailman suurin teknologiayhtiö Apple on ollut usein otsikoissa bugiensa johdosta, sillä markkinoille on päässyt toistuvasti laitteita ja käyttöjärjestelmiä, joissa on ollut vakavia teknisiä ongelmia. Tuoreimman Yosemite-käyttöjärjestelmänsä ongelmien lisäksi myös iPhonessa on ilmennyt vuosien varrella lukuisia bugeja ja suunnitteluvirheitä.

Parhaillaan iPhone-käyttäjiä riivaa outo ongelma, joka täyttää laitteen muistin vielä tuntemattomalla datalla joskus hyvinkin lyhyessä ajassa. Ongelma ilmenee siten, että laite ilmoittaa täysin yllättäen tallennustilan täyttymisestä, vaikka tilaa pitäisi olla vielä vapaana esimerkiksi kymmeniä gigoja.

iPhonen "muu data" ennen ja jälkeen palautuksen.
iPhonen ”muu data” ennen ja jälkeen palautuksen.

Vaikka laite ilmoittaa tilan olevan lopussa, ei tämä valtava tietomäärä näy kuitenkaan minkään sovelluksen datana. Ei ole kuitenkaan täysin poissuljettua, että kyseessä olisi jonkun ladatun sovelluksen aiheuttamasta ongelmasta.

Varsinaiseksi ongelmaksi bugi muuttuu, kun se täyttää laitteen muistin lopulta viimeistä bittiä myöden. Silloin tilaa ei nimittäin ole lainkaan, joten laitteen sovellukset lakkaavat toimimasta eikä edes tilan vapauttaminen sovelluksia, kuvia tai videoita poistamalla toimi. Samalla myös laitteen synkronointi tietokoneelle tulee mahdottomaksi tilanpuutteen vuoksi.

Tietokoneeseen liitettäessä saadaan huomata, että laitteeseen ilmestynyt tilarohmu kuuluu osioon ”Muut”, johon ei pääse käsiksi normaaleilla keinoilla. Vaikka valtava ”Muut” datamäärä näkyy myös iTunesissa, on kyse kuitenkin vain puhelimessa ilmenevästä piinallisesta bugista, koska tällaista valtavaa datamäärää ei todellisuudessa siirry lainkaan tietokoneelle laitetta varmuuskopioidessa, sillä varmuuskopiossa ”Muut” datamäärä on normaali.

iPhone hieman ennen tallennustilan täyttymistä ja palautuksen jälkeen.
iPhone hieman ennen tallennustilan täyttymistä ja palautuksen jälkeen.

Jos huomaat tilan olevan loppumassa, tulee laite varmuuskopioida välittömästi, sillä hetken kuluttua se ei ole enää mahdollista tilan täyttyessä lopulta kokonaan. Ilman tällaista bugiakin tulee laite varmuuskopioida ongelmatilanteita  ja katoamisia varten esimerkiksi kerran viikossa.

Apple ei ole vielä julkistanut helppoa ratkaisua moniin suomalaisiinkin viime päivinä iskeneeseen bugiin, sillä toistaiseksi ainoa tiedossa oleva keino on tyhjentää laite kokonaan ja palauttaa sisältö varmuuskopiosta. Palautus kestää kuitenkin datan määrästä johtuen muutamasta tunnista jopa 15 tuntiin, jonka ajan puhelinta ei voi käyttää.

Staran tietoon on tullut Suomesta jo useita vastaavia tapauksia, jotka kaikki ovat ratkenneet vasta laitteen tyhjentämisen ja palauttamisen myötä. Vielä ei ole tietoa toistuuko ongelma palauttamisen jälkeen.

Applella on ollut ongelmia samaisen selittämättömästi kasvaneen ”Muut” datan kanssa aiemminkin, sillä hieman vastaavanlaisista tilanteista löytyy runsaasti raportteja. Aiemmin ongelmat ovat kuitenkin ratkenneet melko helposti kytkemällä laite tietokoneen iTunesiin, joka on laskenut datan uudelleen.

Viime päivien ongelmiin iTunes ei ole kuitenkaan enää auttanut. Normaalitilanteessa ”Muut” data sisältää muun muassa tekstiviestit, kirjanmerkit ja kalenteritiedot. Palauttaminen varmuuskopiosta poistaa muun muassa evästeet ja tilapäiset temp-tiedostot, joihin nyt ilmenneen ongelman epäillään liittyvän.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat