Maikkarin vaalitentti uusiksi – poliitikot kuin kaatokännissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa nähtiin äskettäin tulevien eduskuntavaalien toistaiseksi erikoisin vaalikeskustelu, kun MTV3 esitti puoluejohtajien vaalitentin. Monille katsojille riitaisasta ja sekavasta keskustelusta tuli mieleen lähinnä lastentarhan hiekkalaatikolla käydyt keskustelut.

PÄIVITYS: Video on sittemmin poistettu.

Nyt samainen vaalitentti on saanut toistaiseksi hulvattomimman versionsa, kun siitä on julkaistu YouTubeen hieman hidastettu näkemys. Aiemminkin monille ohjelmille tehty muokkaus osuu tällä kertaa täydellisesti kohteeseensa, sillä Suomen kärkipoliitikot kuulostavat olevan keskustelussa kaatokännissä.