Kohumalli esitteli bikinivartalonsa rannalla – muotoja riittämiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalaismalli Amber Rose alkaa olla jo lähes viikottain tuttu näky rohkeista kuvista, joita hän jakaa sosiaalisessa mediassa. Kerroimme eilen miten hän tuntuu koettelevan kuinka rohkeaita kuvia Instagramissa voikaan julkaista.

Parhaillaan Havaijilla lomaileva Amber on nakukuviensa julkaisemisen ohella ehtinyt käväistä myös pulahtamassa Tyynen valtameren aaltoihin, jotka olivat viedä häneltä bikinien yläosan mukanaan.

Amerikkalaismalli Amber Rose nousee aika ajoin otsikoihin näyttävän ulkomuotonsa ansiosta. Viime syksynä räppäri Wiz Khalifasta eronnut Rose on uutisten mukaan viettänyt viime kuukausina railakasta sinkkuelämää, ja hänet on yhdistetty esimerkiksi räppäri French Montanaan ja näyttelijä Nick Cannoniin.

Uusimmat