Taapero halusi välttämättä pubiin – anoi äitiä viemään

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Välillä pienet lapset ovat todella vaativia. Kun ne haluavat jotain, niin se asia on silloin pakko saada ilman sen suurempia perusteluita. Välillä pienten mielihalut ovat todella omituisia ja sellaisia, että he tuskin itsekään tietävät, mitä he todella pyytävät vanhemmiltaan.

Pikkupojalla oli äidilleen niin erikoinen vaatimus, että äiti oli kuvannut pojan itkun videolle. Pieni poika sanoo äidilleen, että hänen täytyy päästä nyt lähtemään. Äiti pyytää videolla poikaa kertomaan, että mihin hän nyt haluaisi lähteä, mihin poika vastaa suurin anelevin silmin, että pubiin.

Poika katsoo todella anelevasti äitiään silmiin ja pyytää päästä pubiin. Äiti sanoo kovin ymmärtäväisenä, mutta hieman huvittuneena pojalle, että poika voi esittää isälle saman pyynnön, kun isä tulee kotiin. Mysteeriksi jää, onko tämä pubiin pääsyn aneleminen opittu ihan itse vai tarkkailemalla kenties jotain toista vanhempaa perheeseen kuuluvaa henkilöä.