Teinipojan villi tanssi katsomossa – tähän ei moni pysty!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Välillä erilaisissa urheilutapahtumissa yleisön ja kameroiden huomio kiinnittyy tunteella pelissä mukana oleviin faneihin. Iloisia ja vihaisia reaktioita etsitään kameroiden avulla ja nyt erään naisen videolle taltioitui oikea parkettien partaveitsi.

Angie Holleran kuvasi sisarenpoikaansa, joka oli noussut ylös tuoliltaan tanssimaan. Poika ei näytä huomaavan, että hänen tätinsä kuvaa, mutta se ei varmasti pojan menoa hidastaisi, vaikka hän huomaisikin. Poika tanssii William Pharrellin Happy-nimisen hittikappaleen mukaan, eikä se jää väliajalla pelaajiltakaan huomaamatta.

Holleran kertoo videollaan, että hänen sisarenpoikaansa Peytonia ei pidättele mikään, jos hän kuulee hyvän kappaleen soivan. Vieressä istuu myös Peytonin sisko Mariesa, mutta hän tyytyy vain katsomaan veljensä touhuja. Tytön rauhallisesta ilmeestä päätellen tämä ei ole hänellekään ensimmäinen kerta, kun hän näkee veljensä tanssimassa.

Uusimmat