Kissa ohjasi taaperon pois kuuman uunin luota

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lemmikit ovat yleensä todella kiintyneitä omistajaperheensä jäseniin lapsista aikuisiin. Monet koirarodut ymmärtävät suojella lapsia ja esimerkiksi monet koirarodut haukkuvat rannalla aina, kun näkevät perheensä lapsen vedessä.

Myös eräs kissa osasi suojella hellyttävällä tavalla perheen pikkupoikaa. Videolla taapero on noussut seisomaan ja ottaa tukea uuniluukun kahvasta. Perheen kissa katselee tilannetta vierestä ja kiertää pojan ympärillä. Poika kiinnostuu uuniluukun yläpuolella olevista nappuloista ja alkaa vääntää ja painella niistä uuniin ja hellaan tehoja.

Kissa huomasi, että taapero sai uunin päälle ja se riensi heti hätiin. Kissa nousi pojan vierelle seisomaan ja otti sitä kädestä kiinni. Kissa kietoi kummatkin tassut todella suloisesti lapsen käden ympärille ja ohjasi pienen pojan pois uunin luota. Kissalla taitaa olla omakohtaisia kokemuksia kuuman uunin kanssa, kun se ymmärtää, että uunin lähellä ei kannattaisi olla.