Äiti luki poikansa Grindr-viestit – todella kiusallista kuultavaa!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Grindr on homo-, bi- ja transseksuaalisille sekä kokeilunhaluisille ihmisille suunnattu puhelinsovellus, jonka avulla voi tutustua sijainnillisesti lähellä oleviin kiinnostaviin ihmisiin. Grindr perustettiin vuonna 2009, minkä jälkeen sovelluksen suosio on kasvanut räjähdysmäisesti.

Sovelluksessa kuka tahansa voi lähestyä viestin kera, eikä viestin sisällön asiallisuudesta ole varmuutta ennen kuin viestin avaa. Riyadh K teki hauskan YouTube-videon kuvaamalla äitiään, joka luki ääneen millaisia viestejä tuntemattomat ihmiset olivat pojalle lähettäneet. Riyadh oli antanut viestien kasaantua kolmen viikon ajan ennen videon kuvaamishetkeä, että hänen äidillään olisi tarpeeksi materiaalia luettavanaan.

Miehen äiti järkyttyi ja huvittui viesteistä. Äiti ei ollut uskoa todeksi sitä, että nämä viestit ovat aitoja ja tuntemattomat ihmiset ovat todella lähetelleet niitä hänen pojalleen. Viestien sisältö on välillä melko suoraakin ehdottelua ja flirttailua pojalle, mutta kuvia selattuaan äiti alkoi selvästi pitää muiden ulkonäön arvostelemista mukavana ajanvietteenä.