Justin Bieberin naapuri vaatii miljoonakorvauksia

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Justin Bieber on saanut kärsiä paljon aiempina vuosina toteuttamiensa hurjasteluiden takia ja saanut sakkoja, ilkeitä uutisotsikoita ja jopa ehdonalaistuomion. Juuri 21 vuotta täyttänyt poptähti sai kuulla kunniansa myös lukuisten koomikoiden, muusikoiden ja näyttelijöiden suusta Comedy Central -kanavan järjestämässä Roast-tapahtumassa.

Eräällä naapurilla on myös Bieberin kanssa kana kynittävänään. Bieber turmeli naapuruston taloja vuonna 2013 heittelemällä kananmunia niiden päälle. Bieber joutui maksamaan sotkemisestaan naapureille 80.000 dollarin sakot ja sai lisäksi kahden vuoden ehdonalaistuomion.

Bieberin naapuri Jeff Schwartz ei ole tyytynyt saamaansa rahasummaan ja TMZ-sivusto uutisoi Schwartzin vaatineen Bieberiltä miljoonan dollarin lisäkorvauksia.

Jeff Schwartz perustelee vaatimuksiaan siten, että kananmunien heittelyn jälkeen hänen bisneksensä on kärsinyt kovia tappioita. Schwartz on autokauppias ja hänen mukaansa myynti on laskenut huimasti 2013 vuonna sattuneen kananmunatapauksen jälkeen, mikä on suoraan verrannollinen hänen bisneksensä huonoon kauteen.

Schwartz vaatii miljoonaa dollaria Bieberiltä siksi, että hänen maineensa on kärsinyt, mutta se ei ole kuitenkaan miehen ainut syy. Miehen mukaan Bieber olisi myös sanallisesti loukannut hänen tytärtään ja vaimoaan, mikä on myös otettu huomioon korvausvaatimusten suuruudessa.