Taapero osoittautui futisfanaatikoksi – näyttää faneille mallia

Viihdeuutiset · Annika Kela

Nottingham Forest -jalkapalloseuraa kannattava perheenisä on saanut innokkuutensa lajia kohtaan tartutettua myös kymmenen kuukauden ikäiseen poikaansa. Pienokainen on isänsä tavoin omistautunut futisfanaatikko.

Perheenäiti on kuvannut ihastuttavan kotivideon pikkupojastaan, joka selvästi tietää mitä tehdä silloin, kun jostain kuuluu Nottingham Forestin kannustushuuto. Taapero istui isänsä sylissä olohuoneessa, kun yllättäen isä alkoi huutaa Nottingham Forestille osoitettua kannustusta.

Taapero nosti iloiten kätensä ylös ja alkoi riemukkaasti taputtaa käsiään. Pienen pojan ilme näytti siltä kuin hän olisi saanut kuulla lempijoukkueensa tehneen maalin. Videolla nähdystä innokkaasta fanista saattaa kuoriutua jonain päivänä vielä itsestä jalkapallon pelaaja ja siitähän isä olisi varmasti mielissään.