Smoukahontas nettikiusaajien uhriksi – julkaisi näyttävän vastaiskun

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaiset saivat taannoin ylpeyden aiheen, kun pietarsaarelainen Smoukahontas, eli Sara Maria Forsberg, nousi nopeasti maailmanlaajuiseksi nettitähdeksi ja päätyi huippusuositun Ellen DeGeneresin vieraaksi. Lopulta Sara muutti Los Angelesiin ja pian hänet nähdään valkokankaalla Jackie Chanin ja Johnny Knoxvillen kanssa kanssa.

Sosiaalisessa mediassa ihmisten ulkoisia ominaisuuksia on helppo arvostella, ja nyt myös Smoukahontas on joutunut odottamattoman kritiikin kohteeksi. Tuoreella videollaan hän kertoo miten hänen nenänsä on joutunut joidenkin nettikommentoijien silmätikuksi.

Ilkeiden kommenttien mukaan ”sinne voisi mahduttaa jopa katedraalin”. Sara ei antanut ilkeiden kommenttien häiritä, vaan iski saman tien näyttävästi takaisin. Hän on nimittäin julkaissut videon, jonka pääosassa ovat hänen sieraimensa.

Sara nähdään pian valkokankaalla Hollywood-elokuvassa näyttelemässä gansterin tyttären roolia. Työ viihdemaailman kulisseissa on raskasta, joten juhliminen jää useista syistä toiseen ajankohtaan.

– Ei mulla ole ollut aikaa hillua missään ulkona perjantai-iltaisin tai mitään. Mä oon kyllä keskittynyt vain siihen työhön. Juhlia ehtii sitten myöhemminkin. Tosiaan kaiken lisäksi mä oon vielä alaikäinen, eli sekin helpottaa, että pystyn keskittymään ihan tasaisesti siihen tekemiseen ja paahtamiseen, Smoukahontas kertoi taannoin Staralle.