Tara karmaisevassa bikinikunnossa – vain silikonit erottuvat anorektisesta vartalosta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijätär Tara Reid nousi viime vuonna puheenaiheeksi kuviensa ansiosta. Kaunottaren hoikkuus huolestutti monia ja Reidin spekuloitiin sairastavan syömishäiriötä. Hän kiisti olevansa liian hoikka, mutta nyt ovat uudet kuvat jälleen antaneet aihetta epäilyksille.

Viime vuonna Tara photoshoppasi oman jo valmiiksi laihan vartalonsa vieläkin laihemmaksi nettikuviinsa. Nyt Tara on päätynyt paparazzikuviin, jota kertovat karua kieltään Taran tilanteesta. Hänen vartalonsa on sairaalloisen hoikka silikonirintoja lukuunottamatta.

Tara Reid kertoi itse viime vuonna syövänsä normaalisti ja sanoi, että huolestumiseen ei ole aihetta. Hän on puolustanut hoikkuuttaan sillä, että hän on aina ollut siroluinen tyttö ja että ihmiset löytävät aina aihetta kritiikkiin oli syy mikä tahansa.

Uusimmat