Kanye West tuottaa Justin Bieberin levyn – biisiaiheet exältä

Viihdeuutiset · Annika Kela

Poptähti Justin Bieber on alkanut työstää uutta levyään räppäri Kanye Westin kanssa. Mies paljasti radiohaastattelussa, että hänen ex-tyttöystävänsä Selena Gomez inspiroi häntä kappaleiden tekemisessä.

Gomez on aiemmin tehnyt kappaleita, jotka kertovat hänen ja Bieberin päättyneestä suhteesta ja nyt poppari aikoo vastata kappaleisiin omalla tuotannollaan. Bieberin fanit odottavat poptähden uutta levyä kuin kuuta nousevaa, sillä sen arvellaan olevan tyyliltään erilainen kuin aiemmat levyt. Justin on tehnyt yhteistyötä maailmankuulujen muusikoiden kanssa työstäessään albumia.

Monet ovat olleet myös kiinnostuneita vaikutteista, joita Bieber on omaksunut levyn tuottajalta, räppäri Kanye Westilta. Bieberin omien sanojen mukaan seuraavasta albumista tulee hänen menestynein levynsä. Ilmeisesti eläkkeelle jääminen musiikkibisneksestä oli vain hetkellinen päähänpisto.