Papukaijojen lempileikistä ei epäilystä – linnut piilosilla

Viihdeuutiset · Annika Kela

Erilaiset lemmikkilinnut, papukaijat ja kakadut oppivat monia asioita ihmisiltä ja niiden omistajat kuvaavatkin lintujensa taidonnäytteitä jatkuvasti videolle. Monet omistajat näyttävät opettaneen linnuilleen piilosleikin, josta on tullutkin niiden upea taidonnäyte.

YouTubeen on julkaistu hauska video, jossa on koostetusti erilaisia lemmikkilintuja leikkimässä piilosta. Monet linnuista osaavat sanoa englanniksi Peek-a-boo ja leikkivät piilosta omistajansa kanssa. Yksi lintu menee omistajansa paidan alle välillä piiloon ja huutelee sen suojista.

Papukaijat näyttävät viihtyvän hyvin myös yksin leikin parissa, kunhan niille annetaan peili. Peilin kanssa leikkiminen onnistuu yhtä hyvin kuin ihmisen. Papukaijat hoitavat sekä etsijän että piilosilla olevan roolit kääntämällä välillä omaa päätään pois peilikuvasta ja säikähtämällä omaa peilikuvaansa aina uudelleen peiliin katsoessa.