Täydellisen naisen silikonit pääosassa uimarannalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen realitytähti Bethenny Frankel muistetaan New Yorkin täydelliset naiset -ohjelmasta. Nainen alkoi sittemmin juontaa omaa keskusteluohjelmaa, joka kantaa tähden nimeä. Taannoin Frankel erosi, minkä jälkeen on nyt palannut julkisuuteen.

Eilen Bethenny kuvattiin Miami Beachilla, jossa hän esitteli parikin versiota yksiosaisista uima-asuista. Ne eivät kuitenkaan peittäneet yhtään liikaa, sillä neitokaisen silikonirinnat nousivat selvästi pääosaan.

44-vuotias Bethenny Frankel oli pari vuotta naimisissa aviomiehensä liikemies Jason Hoppyn kanssa. Liitto päättyi viime vuonna eroon. Heillä on yhteinen Bryn-tytär. Ero oli kaunottarelle toinen, sillä vuosina 1996 – 1997 hän ehti olla lyhyessä liitossa viihdetuottajan Peter Sussmanin kanssa.

Uusimmat