Toimiston seinät vuorattiin muistilapuilla – mykistävän upea tulos

Viihdeuutiset · Annika Kela

Sanfranciscolaisessa toimistossa työskentelevä suunnittelija oli saanut tarpeekseen toimistotilojensa tylsästä ja ankeasta ulkonäöstä. Ben Bucker sai eräänä päivänä hyvän idean, jolla hän voisi piristää toimiston tunnelmaa.

Mies tuunasi kuvankäsittelyohjelman avulla supersankareista piirretyistä kuvista pikselöityjä suurennoksia. Sen jälkeen mies hankki valtavan kasan erivärisiä muistilappuja. Kun mies kertoi ideastaan työkavereilleen, olivat he ajatuksesta innoissaan. Metro-lehden mukaan Benin ei tarvinnut ryhtyä projektiin yksin vaan monet työkavereista halusivat auttaa häntä.

Viikonlopun aikaan toimiston seinille liimailtiin yhteensä 8.024 muistilappua. Lopputulos on kerrassaan hämmästyttävä. Värikkäistä muistilapuista syntyi toimiston seinille kirkkaanvärinen tapetti, jossa esiintyi tunnettuja supersankareita. Benin ansiosta heidän toimistonsa ulkonäkö on projektin jälkeen kaikkea muuta kuin tylsä tai ankea.