Näin tunnistat perfektionistin – kynnet, hiukset ja iho tulilinjalla

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Monilla ihmisillä on huonoja tapoja, kuten esimerkiksi kynsien pureskeleminen, kynsinauhojen repiminen, hiusten nyppiminen tai hiusten pyörittely. Näiden tapojen ajatellaan yleisesti johtuvan siitä, että ihminen on ahditunut, stressaantunut tai peloissaan.

Uuden tutkimuksen mukaan asia on kuitenkin toisin. Montrealin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan kynsien pureskeleminen muiden yllämainittujen tapojen lisäksi ei kerrokaan siitä, että ihminen olisi ahdistunut vaan siitä, että hän on luultavasti perfektionisti.

Perfektionistit tylsistyvät nopeasti ja alkavat niinä hetkinä toteuttamaan huonoja tapojaan. Tutkimukseen otti osaa 48 henkilöä, joille tehtiin stressaavia, rentouttavia, turhauttavia ja tylsiä testejä. Tutkijat saivat selville, että ihmiset alkoivat toistaa näitä pakonomaisia tapojaan tylsien ja turhauttavien testien kohdalla.

Kumpikin näistä tunteista yhdistetään vahvasti perfektionismiin. Perfektionistit ovat kykenemättömiä suorittamaan tehtäviä tavallisella nopeudella. Sen sijaan he asettavat mielessään itselleen omat korkeammat tavoitteet, joita kohti heidän on päästävä. Perfektionistit tulevat helposti turhautuneiksi ja tylsistyvät, jolloin kynsien, hiusten tai ihon repiminen yleensä alkaa.