Poliisi poseerasi kuvassa Snoop Doggin kanssa – joutui vaikeuksiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tampereen Blockfesteillä viime vuonna esiintynyt Snoop Dogg edustaa hiphopin suurimpia nimiä. Räppäri nousi taannoin suomalaisten lehtien otsikoihin, kun Elastinen paljasti tähden vierailevan hänen tulevan Iso Kuva -albuminsa kappaleella Koko yö.

Me n my deputy dogg

Kuva, jonka snoopdogg (@snoopdogg) julkaisi

Nyt eräs teksasilainen lainvalvoja on joutunut vaikeuksiin Snoop Doggin vuoksi. Räppäri julkaisi Instagram-tilillään varsin viattoman kuvan, jossa hän poseeraa Billy Spears -nimisen poliisin kanssa vieraillessaan Teksasissa South By Southwest -festivaaleilla. Dallas Morning News -uutissivuston mukaan viranomainen joutui kuitenkin nuhteluihin otoksen vuoksi.

Paikallisten viranomaisten mukaan ei ole soveliata, että lainvalvoja poseeraa julkisesti tunnetun rikollisen kanssa. Snoop Dogg, oikealta nimeltään Calvin Broadus, on tuomittu useaan otteeseen huumeiden hallussapidosta. Lisäksi häntä syytettiin vuonna 1993 murhaan osallistumisesta henkivartijansa kanssa.

Billy Spearsin asianajajan mukaan Instagramiin päätyneen kuvan otti Snoop Doggin edustaja. Poliisi kertoo tienneensä kuka räppäri on, mutta ei ollut tietoinen hänen huumetuomioistaan.

Uusimmat