Auton ovenkahvan alla piileksi yllätys – miehet huusivat kauhusta

Viihdeuutiset · Annika Kela

Autonkuljettajan lähtöaikeet lykkääntyivät Australiassa, kun hän huomasi autonsa ovenkahvassa niveljalkaisen otuksen. Kahvan alle oli livahtanut suuri hämähäkki, eikä se suostunut tulemaan ulos piilostaan. Jotta kuljettaja pääsisi matkaan, oli ryhdyttävä toimiin hämähäkin häätämiseksi.

Mies keksi, että suihkuttamalla vettä kahvan alle se saisi niveljalkaiseen liikettä. Autonkuljettaja on kuvannut videolle hetken, jolloin hän odotti hämähäkin tulevan esiin kahvan alta. Aluksi hämähäkki vilautteli jalkojaan piilostaan.

Kun hämähäkki livahti esiin, päästivät miehet pelästyneen karjaisun. Hämähäkin läsnäolo oli saanut miehet varpailleen. Todennäköisesti pelolle oli myös aihetta, sillä Australiassa asuu ihmiselle myrkyllisiä hämähäkkejä.

Märkä ovenkahva oli liukas, joten hämähäkki putosi maahan. Hetken liikkumattomuuden jälkeen se lähti vipeltämään auton alle. Kohtaaminen hämähäkin kanssa oli varmasti yhtä pelottava kokemus niin ihmiselle kuin hämähäkille.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.