Voi söpöyttä! Koira nukahtaa kuin pikkuvauva

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Koiranpennut ovat todella suloisia pikkuotuksia touhatessaan innokkaana ja myös nukkuessaan pikkuisella kerällä. Ne tarvitsevat yhtälailla huomiota kuin lapsetkin ja osaavat sitä söpöilyllään myös kerjätä. Nukkuminen on pennuille tärkeää ja ne nukahtelevatkin helposti eri paikkoihin keräten energiaa varastoon taas uutta leikkihetkeä varten.

Dave McK -niminen käyttäjä on lisännyt YouTube-kanavalleen suloisen videon, jossa nähdään bokserirotuinen koiranpentu. Kahdeksankuukautisella Princess Leia -nimisellä koiravauvalla on todella hellyttävä tapa nukahtaa ihan niin kuin oikea vauvakin.

Videolla Princess Leia imee tuttia. Omistaja antaa tutin koiralle, joka nappaa sen totutusti suuhunsa. Kun omistaja laittaa tutin Leian suuhun toistamiseen, koira alkaa maiskuttaa sitä ihan kuin pieni vauva. Se makoilee sohvalla ja alkaa vähitellen vaipumaan uneen kesken maiskutuksen, jonka tilalla videon lopulla kuullaankin söpöä kuorsausta.

Uusimmat