Näin Yhdysvalloissa: Koiraa kävelytettiin auton ikkunasta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Monet ihmiset haluavat lemmikin, mutta eivät välttämättä ymmärrä millainen vastuu niiden mukana tulee. Lemmikit ja varsinkin koirat kaipaavat seuraa, leikkikaverin ja yleensä myös paljon liikuntaa. Ulkoilua tarvitaan myös ihan perustarpeiden tekemiseen, koska koira ei halua eikä sen pitäisi saada ulostaa tai virtsata sisätiloihin.

Arnie S on julkaissut Vimeo-tilillään videon, jossa näkyy, miten joku ulkoiluttaa koiraansa todella edesvastuuttomasti. Henkilö istuu autotiellä autossa kuskin paikalla ja koira on kuskinpuoleisen oven ulkopuolella hihnassa. Autoilija odottaa ensin, että muutama auto ajaa heidän ohitseen kunnes he lähtevät liikkeelle.

Koiranomistaja ulkoiluttaa koiraansa niin, että se ajaa itse autolla vieressä ja koira juoksee oven ulkopuolella hihnassa, josta kuski pitää kiinni.

Tilanne näyttää todella vaaralliselta siksi, että koira joutuu juoksemaan autotiellä ja vieläpä keskellä tietä autojen välissä. Toivottavasti videon kuvannut on ilmoittanut asiasta poliisille. Ainakin hän ihmettelee videonsa kuvauksessa sitä, miten koiranomistaja ajatteli tämän olevan sallittua.

Uusimmat