Teinipoika esiintyi kaksi vuotta poliisina – jäi kiinni jäätelöbaarissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomesta ja ulkomailta kantautuu toisinaan uutisia tapauksista, joissa ihmiset ovat jääneet kiinni esiinnyttyään poliiseina tai muina virkamiehinä. Tuorein tapaus tulee Yhdysvaltain New Hampshiresta, jossa teinipoika onnistui esiintymään viranomaisena kahden vuoden ajan jäämättä kiinni.

19-vuotias poika pidätettiin 1. huhtikuuta New Hampshiren Merrimackissa sijaitsevassa King Kone -jäätelöbaarissa. Lapsenkasvoisella nuorukaisella oli pidätyshetkellä yllään osavaltion poliisin takki, ja hänellä oli käsiase lanteellaan olevassa kotelossa.

Vocativ-sivuston mukaan teinipojan tempausta luultiin aluksi vain pitkälle viedyksi aprillipilaksi. Nuorukaisen Instagram-tili kuitenkin paljasti, että hän on esiintynyt julkisuudessa poliisina jo kahden vuoden ajan. Kuvissa teini poseeraa poliisiuniformuissa, aseen kanssa ja jopa poliisiauton sisällä.

– Ihmiset kysyvät minulta, miksi pidän asetta mukanani. Se on yksinkertaista. Teen mitä tahansa suojellakseni sitä mitä rakastan, teini julisti Instagram-kuvassaan, jossa hän poseeraa Glock 19 -käsiaseen kanssa.

Oikeat viranomaiset tutkivat parhaillaan tapausta. Poliisina esiintymisestä saattaa Yhdysvalloissa saada osavaltiosta riippuen noin viiden vuoden vankeusrangaistuksen.