Kuin elokuvista! 300 miljoonan rahat ja jalokivet varkaille

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lontoossa tapahtui uskomaton varkaus, jonka rikolliset suorittivat pääsiäisen aikana. Kohteena oli The Hatton Garden Safe Deposit Ltd, josta varkaat saivat mukaansa 60-70 tallelokeroa. He ottivat kaiken hyödyn irti pitkistä pääsiäisvapaista ja käyttivät siihen mahdollisesti kaikki neljä päivää.

CNN-uutisten mukaan hälytysjärjestelmä oli soinut perjantaina 3. huhtikuuta ja rakennus oli käyty tarkastamassa. Etu- ja takaovi olivat näyttäneet olevan lukossa, joten hälytystä pidettiin vääränä. Ilmeisesti varkaat olivat kuitenkin tuona aikana olleet holvissa sisällä.

Poliisit saivat kuulla varkaudesta vasta pitkien pääsiäisvapaiden jälkeen The Hatton Garden Safe Deposit Ltd:n työntekijöiden huomatessa puuttuvat tallelokerot. Tallelokeroiden mukana meni arviolta 278,5 miljoonan euron edestä jalokiviä ja rahaa.

The Guardian -lehden mukaan poliisi epäilee, että varkaudessa oli mukana joku sisäpiiristä, koska ovissa ei ollut mitään näkyviä merkkejä murrosta. Poliisi kuvailee kellarissa sijaitsevan tallelokeroholvin näyttävän kaoottiselta. Varkaat olivat käyttäneet erilaisia voimatyökaluja tallelokeroiden avaamiseen ja seinien poraamiseen, ja paikka onkin nyt täysin paksun betonikerroksen, pölyn ja roskan peittämä.