Tutkimus: Vauvat oppivat yllättyessään

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Monet saattavat muistaa kemian ja fysiikan tunneilta hauskoja faktoja liikkeistä tai erilaisten aineiden reaktioista toisiinsa sen vuoksi, että opettaja näytti jonkin hauskan käytännön kokeen. Nyt uusi tutkimus todistaa, että myös vauvat oppivat parhaiten, kun heidät yllätetään jollain uudella asialla.

Johns Hopkins -yliopiston tutkijat Aimee E. Stahl ja Lisa Feigenson saivat tutkimustuloksista selville, että vaivat oppivat parhaiten, kun ne yllätetään. Vauvoille näytettiin esimerkiksi leluja, jotka liikkuivat odotetulla tavalla.

Seuraavaksi leluilla tehtiin jotain odottamatonta ja yllättävää, mikä sai lelun näyttämää siltä, kuin se esimerkiksi leijailisi ilmassa. Stahl ja Feigenson huomasivat, että yllätyksen jälkeen vauva oppi enemmän lelusta ja sitä ympäröivistä asioista ja olosuhteista.

Vauva oli myös enemmän kiinnostunut lelusta, halusi koskea sitä käsillään ja tunnustella sitä suullaan. Tutkijat arvelevat oppimisen tapahtuvan sen vuoksi, että nähdessään auton lentävän vauvat haluavat tutkia autoa ja keksiä selitystä siihen, miksi se lensi.