Amber Rose avautui riidastaan Kardashianien kanssa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Amber Rose on ensimmäistä kertaa avannut haastattelussa hänen ja Kardashianien siskosten välistä kiistaa. Kiista sai alkunsa siitä, kun Rose paheksui julkisesti aikoinaan 17-vuotiaan Kylie Jennerin suhdetta 25-vuotiaaseen rap-artistiin.

Khloe Kardashian puolusti siskoaan tulisesti sosiaalisissa medioissa ja käytti aseenaan Rosen historiaa stripparina. Amber Rose kertoi Entertainment Tonight -ohjelman juontajalle Brooke Andersonille, että hänen ja Kardashianien välejä ei helpota myöskään se, että Kanye on hänen entinen poikaystävänsä.

Rose kuitenkin kommentoi arvostavansa Kimiä suuresti sen vuoksi, että nainen on onnistunut kääntämään yhden julkisuuteen nousseen seksivideon koko perheen elättäväksi kultakaivokseksi.

Rose on harmissaan siitä, että Kanye puhuu hänestä pahaan sävyyn puolustaakseen Kardashianeja. Kanye on kommentoinut medialle joutuneensa ottamaan Rosen jälkeen 30 suihkua ollakseen Kimin kanssa, mikä on Rosen mielestä todella epäkunnioittavaa. Rose kertoo, että hän ja Kanye olivat onnellisia ollessaan yhdessä, eikä kukaan saisi puhua kenestäkään tuohon sävyyn vain siksi, että suhde on ohi.

Amber Rose haluaa rohkaista kaikkia naisia olemaan itsevarmasti sellaisia kuin ovat ja nousemaan heitä alaspainavien miesten käytöksen yläpuolella. Kanyen epäkunnioittavista puheista motivaatiota saanut nainen kirjoittaa tällä hetkellä naisille kohdistettua kirjaa #HOWTOBEABADBITCH.