Matrixin eeppinen K18-taistelukohtaus tehtiin Legoilla

Viihdeuutiset · Annika Kela

Vuonna 1999 julkaistu Matrix uudisti toimintaelokuvien lajityypin kertaheitolla 2000-luvulle. Näyttävistä action-kohtauksistaan muistettava elokuva oli huikea menestys lippuluukulla, ja se voitti myös neljä Oscar-palkintoa.

Yhdessä elokuvan ikimuistoisimmista ja ruudinhajuisista kohtauksista Keany Reevesin esittämä Neo ja Carrie-Anne Mossin esittämä Trinity käyvät tulitaistelua kymmenien vihollisten kanssa rakennuksen eteisaulassa.

Tuore video tarjoilee meille aivan uudenlaisen version kyseisestä tilanteesta. Youtube-käyttäjä Snooperking on toteuttanut kohtauksen uudelleen kokonaan Lego-palikoilla, mukaillen alkuperäistä elokuvaa erittäin tarkasti.