Uskotko silmiäsi? Koira nauttii karusellista täysin rinnoin

Viihdeuutiset · Annika Kela

Leikkipuiston karusellissa oli ruuhkaa, sillä kaikki puistossa olevat lapset halusivat nauttia hurjista kyydeistä. Pienokaisten perään katsonut perheenisä kuvasi riemastuttavan videon lapsukaisten leikkimisestä. Perheen koira oli aktiivisesti mukana lasten iloisessa riehassa.

Hännänheiluttaja oli istahtanut karusellin kyytiin ja seurasi vierestä, kun jokainen pienokaisista yksitellen antoi karusellille vauhtia. Kärsivällisesti kyydissä istunut koira ei välittänyt, vaikka vauhti välillä hyytyikin.

Karvakuono osallistui perheenjäsentensä tavoin leikkimiseen ja se viihtyi karusellissa loppuun asti. Lasten mielenkiinto alkoi hiljalleen hiipua, mutta koira istui liikkumatta aloillaan odottaen jonkun antavan vauhtia. Mikä voisikaan olla mukavampi tapa viettää iltaa, kuin leikkiminen puistossa parhaiden kavereiden kanssa?