Tuttu näky? Koira riemastui likapyykistä

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kodinhoitohuoneen lattialle ilmestynyt likapyykkikasa oli kiinnittänyt pienen koiranpennun huomion. Monen muun lemmikin tavoin koira ihastui tuoksuja täynnä olevaan pyykkikasaan ja sukelsi lakanoiden sekaan kiehnäämään.

Koiranomistaja huomasi lemmikkinsä toimet ja alkoi kuvata tilannetta kotivideolle. Omistajan yllätykseksi koira sukelsi lakanan sisään ja jäi sinne jumiin. Koira ei enää tiennyt mitä kautta se oli päätynyt lakanan sisään ja hermostui. Hetkellisen myllerryksen seurauksena koira löysi lakanan reunan.

Hännänheiluttaja kapusi esiin lakanan sisältä ja jäi makaamaan pyykkikasan päälle. Kiehnäämisen jatkaminen viittasi siihen, että koiranpentu ei ollut saanut vielä tarpeekseen likapyykistä. Omistajalta tuoksuva lakanakasa oli selvästikin kodin mieluisin paikka. On todennäköistä, että lakanat menettävät hohtonsa koiran silmissä sitten, kun ne on käynyt pesussa ja tuoksuvat jälleen puhtaille.

Uusimmat