Mummo tarjosi 25 vuotta vanhaa kaakaota – koko perhe sairaalaan

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Perheen keittiön kaappien perimmäisistä nurkkauksista voi välillä löytyä monia vuosia sitten vanhentuneita pakkauksia. Etenkin kuivat tuotteet kuten sokeri, jauhot ja erilaiset hiutaleet saattavat jäädä kaapin perälle eikä kukaan huomaa, että niiden päiväys on mennyt aikoja sitten.

Nyt eräs Rosetta-niminen italialainen isoäiti myrkytti vahingossa miehensä, lapsensa, lapsenlapsensa ja yhden heidän ystävänsä vanhentuneella kaakaojauheella. Metro-lehden mukaan jauhe oli noin 25 vuotta vanhaa.

Kaakaojauhe ei varmastikaan ollut näyttänyt erikoiselta päällepäin, mutta sen vaikutukset olivat voimakkaat. Kaikki kaakaota nauttineet joutuivat sairaalaan vatsavaivojen vuoksi ja yksi lapsista vietti sairaalassa jopa 20 vuorokautta.

Kerroimme aiemmin tapauksessa, jossa eräs nainen oli saanut isoäidiltään hänen kaapistaan löytyneen juustomakaroniaterian. Valmisateria oli 40 vuotta vanha, mutta onneksi pariskunta ei ollutkaan syömässä ateriaa vaan he ihmettelivät lähinnä sen hyvää säilymistä.

Juustomakaroniateria näytti täysin normaalilta ulospäin ja niin taisi tässä tapauksessa kaakaokin näyttää, mutta vanheneminen ilmenikin sitten elimistön reagoidessa siihen todella voimakkaasti.