Tässä vasta laskettelurinne! Bikinikaunottaret valtasivat hiihtokeskuksen

Urheilu Viihdeuutiset · Annika Kela

Sheregeshissa sijaitsevassa laskettelukeskuksessa järjestettiin viikonloppuna keväinen laskettelurieha, johon osallistui 1.800 mäenlaskijaa eripuolilta maailmaa. Näky siperialaisilla vuorilla oli erikoinen, sillä laskettelijoilla ei ollut yllään mitään muuta kuin uima-asut.

Tapahtuman ajankohta ei olisi voinut olla parempi, sillä aurinkoinen päivä oli täydellinen laskettelemiseen. Päivän aikana rinteissä oli laskettelemassa suuri joukko bikinikaunottaria ja uimahousuihin pukeutuneita komistuksia.

Lumilautailijoiden ja laskettelijoiden hurjasta menosta kuvattu video julkaistiin netissä. Metro-lehden mukaan lasketteluriehan taustalla oli maailmanennätyksen rikkominen. Parin vuoden aikana tempaukseen osallistuvien määrä on kolmikertaistunut, sillä vielä vuonna 2013 Sheregeshin rinteissä nähtiin 500 uima-asuista laskettelijaa. Meni ennätys rikki tai ei, oli osallistujilla ainakin rinteissä hyvä meininki.