6 syytä miksi kuntosalilla käyminen ei laihduta

Fitness · Annukka Heikkilä

Monet ihmiset ostavat kuntosalijäsenyyden halutessaan pudottaa painoaan. Laihdutus tavoitteenaan useimmat tekevät kuitenkin monia virheitä, joista yleisimmät Elite Dailyn hyvinvointikolumnisti Tanner Baze on listannut.

1. Suurin virhe – luotat liikaa kuntosaliin

Moni tekee suurimman virheen siinä, että luottaa liikaa kuntosalitreenaamiseen. Tottakai liikkuminen on painon putoamisen kannalta tärkeää, mutta vielä tärkeämmässä roolissa rasvaa polttaessa on oma ruokavalio. Valitettavan moni ajattelee, että treenattuaan tunnin on ansainnut pizzan eikä sen sisältämät kalorit vaikuta enää.

2. Kalorien nauttiminen on tärkeämpää kuin niiden polttaminen

Monet tuijottavat oman sykemittarinsa näyttämiä lukemia. Mittaristo voi antaa jonkinlaista osviittaa siitä, paljonko kaloreita on palanut, mutta siihen ei kannattaisi luottaa täysin. Kaloreiden palamiseen vaikuttavat asiat ovat rasvaprosentti, ruokavalio, aineenvaihdunta, paino, ikä, sukupuoli ja liikuntamuoto. Sykemittari ottaa huomioon vain murto-osan näistä asioista. Kannattaa siis keskittyä tarkkailemaan enemmän omia syömisiään kuin treenin aikana poltettuja kaloreita.

3. Aerobinen liikunta ei kiihdytä aineenvaihduntaa

Moni tekee salilla sen virheen, että käyttää tunnin hikoilemalla juoksumatolla, crosstrainerilla tai jonkin muun lämmittelylaitteen luona. Hikoileminen on aina hyvä juttu, mutta aineenvaihdunnan kannalta lihasten kasvattaminen vielä parempi. Mitä enemmän vartalossa on lihasta, sitä enemmän aineenvaihdunta tehostuu lihasten vaatiessa enemmän polttoainetta ja kaloreita palaa myös levossa.

4. Rasvan polttaminen on kokopäivätyötä

Rasvan polttaminen pelkästään kuntoilemalla on työlästä ja vaikeaa. Riittävällä treenaamisella rasva kyllä lopulta palaa, mutta erään tutkimuksen mukaan puolen kilon polttamiseen tarvitaan huimat 35 tuntia urheilua jos kaloreiden kulutus sekä saaminen pidetään tasoissa. Rasvan polttaminen pelkällä urheilulla on siis kokopäivätyötä, minkä vuoksi helpommalla pääsee, kun tarkkailee samalla myös ruokavaliotaan.

5. Aloitat kaloreiden laskemisen mututuntumalla

Kun haluat laihduttaa ja polttaa rasvaa, kaloreiden laskeminen on välttämätöntä. Siitä ei kuitenkaan ole hyötyä, jos sitä ei tee oikein. Kannattaakin siis ladata puhelimeen jokin kalorilaskurisovellus, joka auttaa pysymään kärryillä energiansaamisesta ja -kulutuksesta.

6. Treenaaminen on muodissa

Älä treenaa vain, koska se on nyt trendikästä. Aseta itsellesi tavoitteita, saavuta ne ja aseta uusia. Nosta painoja kunnon vastuksella ja pyri kehittämään itseäsi. Ulkoiset tulokset motivoivat lopulta eteenpäin enemmän kuin vaa’an lukema.