Jamaikalaismies kasvatti rastoja 40 vuotta – näin muhkea tulos

Viihdeuutiset · Annika Kela

Jamaikalaissyntyinen Chino Linkz oli matkustanut kotimaahansa tapaamaan perhettään. Reissunsa aikana hän tutustui setänsä ystävään, joka tunnettiin kavereiden keskuudessa nimellä Rastaman. Lempinimi ”rastamies” ei tullut yllätyksenä, sillä miehellä oli hämmästyttävän pitkät rastat.

Linkz kuvasi videolle, kun Rastaman avasi hiuksensa. Mies oli kasvattanut rastojaan 40 vuotta. Videon kuvatekstissä Chino kertoi, että Rastaman alkoi kasvattaa rastojaan ollessaan 15-vuotias .

Kun mies avasi hiuksensa oli näky ällistyttävä. Hiukset olivat kasvaneet vähintään kaksimetrisiksi. Vanhan miehen päästä maahan asti ulottuvat rastat painavat varmasti paljon, etenkin silloin kun ne ovat kosteat. Video osoittaa, että Rastaman oli lempinimensä ansainnut.