Kopparbergin aprillipilasta tuli totta – jääsiideri markkinoille

Viihdeuutiset · Annika Kela

Ensi kesänä useasta Euroopan maasta voi ostaa pakastettavaa siideriä, sillä Kopparberg -valmistaja tuo myyntiin useita jääsiiderimakuja. Idea jääsiideriin sai alkunsa aprillipilasta, joka oli yllättäen saanut niin lämpimän vastaanoton, että valmistaja päätti lopulta toteuttaa sen.

Metro-lehden mukaan aprillipila oli tavallaan mennyt pieleen, sillä kuluttajat olivat olleet niin riemuissaan myyntiin tulevista jääsiidereistä, että siiderivalmistajan sosiaalisen median sivut peittyivät positiiviseen palautteeseen. Kun totuus aprillipilasta paljastui, oli se karvas pettymys siiderin nautiskelijoille.

Niinpä valmistaja päätti toteuttaa kuluttajien toiveen ja tuoda jääsiiderit virallisesti myyntiin. Siiderien rakastajille on tulossa erinomainen ”jäätelö” vaihtoehto hellepäiviksi, etenkin kun tulevalle kesälle on povattu kuumia kelejä. Suomalaisten harmiksi näitä siidereitä ei välttämättä tule myyntiin Suomeen, joten toistaiseksi on tyydyttävä omatekoisten jääsiiderien valmistukseen.

Uusimmat