Pariskunnat pantiin katsomaan pornoa yhdessä – nolostihan se päättyi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kerroimme aiemmin videoidusta tilanteesta, jossa naiset joutuivat kameran kuvaamina katsomaan elämänsä ensimmäistä kertaa aikuisviihdettä. Naiset olivat yllättyneitä, hämmentyneitä, huvittuneita ja välillä jopa kauhistuneita.

Nyt pariskunnat on laitettu vaivaannuttavan tehtävän eteen samaan aikaan. YouTubessa on julkaistu video, jossa pariskunnat on istutettu kannettavan tietokoneen eteen katsomaan yhdessä aikuisviihdettä. Arvatenkin oman seurustelukumppaninsa vieressä aikuisviihteen katsominen on vaikeaa ja kyseisillä sivustoilla vierailu mielletäänkin yleensä yksityiseksi asiaksi.

Videon valitseminenkin tuottaa pariskunnille jo heti alussa vaikeuksia. Tässä kohtaa he saattavat vahingossa paljastaa mistä pitävät tai mitä ovat saattaneet yksin katsella. Aikuisviihteen katsominen yhdessä koetaan todella vaikeana ja nolostuttavana eikä siitä tule tämän kokeilun perusteella pareille yhteistä harrastusta.