Vauvan huoneesta kuului outoja ääniä – syy kuin kauhuelokuvasta!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Newyorkilaisen perheen arki oli saanut kauhuelokuvamaisen käänteen, kun tuntematon ihminen alkoi piinata heitä öisin. Karmivan tapauksesta tekee erityisesti se, että perheen pienimmäinen yritti kertoa erikoisista tapahtumista vanhemmille kauan ennen kuin todellinen tilanne valkeni heille.

Vanhemmat olivat aluksi ihmeissään, kun heidän kolmevuotias poikansa valitti itkuhälyttimestä. Pienokainen oli yöunien jälkeen väsynyt ja hän yritti kertoa vanhemmille, että joku puhui hänen hälyttimessään. Vanhemmat ohittivat lapsukaisensa tarinat, sillä he luulivat, että pojalla oli vain vilkas mielikuvitus.

Eräänä yönä vanhemmat kuitenkin kuulivat puheen itse. CBS New York -uutiskanavan mukaan vanhemmat järkyttyivät asiasta niin paljon, että äiti oli alkanut itkeä pelosta. Keskellä yötä itkuhälyttimestä saattoi kuulua tuntemattoman miehen ääni, joka sanoi: ”Herää pikkupoika, sinun isäsi etsii sinua”. Vanhempien mukaan se kuulosti siltä, kuin joku olisi seissyt heidän vieressään ja tarkkaillut heitä.

Mirror-lehden mukaan viranomaiset tutkivat asiaa. Perheen piinassa oli kyse tuntemattoman ihmisen pitkittyneestä ja kauhistuttavasta pilasta. Joku oli onnistunut murtautumaan langattomaan itkuhälyttimeen ja puhui sen kautta perheelle. Poliisi epäilee, että henkilö on myös kuunnellut perheen keskusteluja.Tapauksen johdosta perhe on päivittänyt kotinsa turvajärjestelmän ja vaihtanut kaikki verkossa olleet salasanat. Tarina ei kerro ovatko perheenjäsenet uskaltaneet enää käyttää itkuhälyttimiä öisin.

Uusimmat