Hiphop-legenda Public Enemy Ruisrockiin!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yksi hiphopin merkittävimpiä pioneeriyhtyeitä, yhdysvaltainen Public Enemy, saapuu 3. – 5. heinäkuuta Ruisrockiin. Vuonna 2013 Rock and Roll Hall of Fameen neljäntenä rap-yhtyeenä nostettu kokoonpano esiintyy festivaalilla perjantaina.

Public Enemyn keulakuvat Chuck D ja Flavor Flav olivat aloittaneet yhteistyön jo ennen kokoonpanon perustamista New Yorkissa vuonna 1982. Yhtyeen debyyttialbumi Yo! Bum Rush the Show sai kiitosta hiphop-piireissä, mutta vasta vuoden 1988 kakkoslevy It Takes a Nation of Millions to Hold Us Back räjäytti potin muun muassa biiseillä Don’t Believe the Hype sekä Bring the Noise.

Levyn myötä Public Enemy nousi maineeseen hard core -rapin rohkeana uudistajana. Bändin lyriikat kritisoivat suorasukaisesti afroamerikkalaisen yhteisön kärsimiä vääryyksiä. Musiikkiinsa yhtye taas toi 80–90-luvun vaihteessa kumouksellisina pidettyjä rytmejä ja samplausta.

Kaikkiaan Public Enemyn neljä ensimmäistä albumia, joihin kuuluvat myös Fear of a Black Planet ja Apocalypse 91… The Enemy Strikes Black olivat aikakautensa vaikuttavimpia hiphop-albumeita, joista kolme jälkimmäistä myivät Yhdysvalloissa platinaa.

Yhtyeen viimeisimmät albumit ilmestyivät peräjälkeen vuoden 2012 heinä- ja lokakuussa. Joulukuussa 2012 yhtye nostettiin Yhdysvaltain arvostettuun Rock and Roll Hall of Fame -museoon The Beastie Boysien, Grandmaster Flash and the Furious Fiven sekä Run–D.M.C.:n rinnalle.