James Cameron kirjoitti ”vahingossa” jo viidennen Avatar-elokuvan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ohjaaja James Cameron tunnetaan menestyselokuvista, kuten Titanic ja Terminator 2. Vuonna 2009 ensi-iltansa saanut Avatar osoittautui niin ikään maailmanlaajuiseksi menestykseksi, ja se on saamassa peräti kolme jatko-osaa. Tuoreen väitteen mukaan Avatar-sarja ei kuitenkaan ole välttämättä jäämässä neliosaiseksi.

James Cameronin kanssa jo vuosikymmenten ajan yhteistyötä tehnyt säveltäjä James Horner on Entertainment Weekly -lehden mukaan paljastanut, että ohjaaja on vahingossa tehnyt jo käsikirjoituksen myös viidennelle Avatar-elokuvalle.

James Hornerin mukaan Cameron yrittää parhaillaan selvittää, olisiko käsikirjoituksia mahdollista tiivistää neliosaiseksi tähän mennessä kirjoitetun viiden sijaan. Avatar 2 -elokuvan ensi-iltaa kaavaillaan vuodelle 2017, kun taas kolmannen ja neljännen osan olisi määrä ilmestyä vuosina 2018 ja 2019. Fanien kannattaa siis varautua siihen, ettei sarjalle näy välttämättä loppua ennen vuotta 2020.

Uusimmat