Ismo Leikolan Maailman Hauskin Show kiertää Suomea

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltojen kiertueeltaan palaava Ismo Leikola jatkaa pian suomalaisten viihdyttämistä. Alkuvuodesta loppuunmyydyille katsomoille esitetty Maailman hauskin show lähtee toukokuussa mittavalle Suomen-kiertueelle.

Helmikuussa Leikolan Suomen-esitykset saivat ylistäviä arvosteluita, ja katsojien kiitosvyöryn. Leikolan ainutlaatuinen komiikkatyyli on saanut lisäulottuvuuksia hänen laajentaessaan shown musiikillista osuutta.

Ismon taustabändissä vaikuttaa liuta suomalaisia huippumuusikoita, kuten Cheekin taustabändissä soittava Rikhard Murto, Hectorin riveissä musisoiva Jussi Turunen ja Arttu Wiskarin sekä Anna Abreun yhtyeissä soittava Marko Jansson. Kevään mittaan Leikola on keikkaillut ahkerasti ympäri Yhdysvaltoja. Elokuussa hän suuntaa ulkomaille jatkamaan kansainvälisen uran rakentamista.

Varmistuneet keikat:

20.5. Hyvinkää, Hyvinkääsali
21.5. Pori, Promenadikeskus
22.5. Kirkkonummi, Varuboden-areena
23.5. Lappeenranta, Lappeenranta-Sali
24.5. Imatra, Kulttuuritalo Virta
11.6. Lohja, Laurentius-sali
12.6. Valkeakoski, Valkeakosken kesäteatteri
13.6. Hämeenlinna, Verkatehdas
23.6. Rauma, Rauma-Sali
24.6. Parkano, Käenkoskisali
25.6. Raahe, Raahesali
26.6. Oulu, Meri-Oulun kesäteatteri
27.6. Kokkola, Snellman sali

Uusimmat