Mies antautui poliisille – tunnusti murhanneensa mielikuvitusystävänsä

Viihdeuutiset · Annika Kela

Yhdysvaltalainen Geoff Gaylord on antautunut poliisille Jacksonvillessa ja tunnustanut murhanneensa parhaan ystävänsä. Mies katui syvästi tekoaan ja toivoi saavansa raa’asta murhasta tuomioksi kovimman mahdollisen rangaistuksen, eli kuoleman tuomion.

Henkilö, jonka Geoff kertoi murhanneensa oli Mr. Happy, eli Herra Iloinen. Poliiseille pian selvisi, että kyseessä oli Geoffin mielikuvitusystävä. Viranomaisten kirjaamassa tunnustuksessa mies kertoi, että hän oli puukottanut Herra Iloista suurella keittiöveitsellä.

Sen jälkeen Gaylord oli paloitellut ruumiin ja haudannut sen hänen takapihalleen. Geoff ei voinut elää syyllisyyden kanssa ja päätti antautua poliisille, Metro uutisoi. Jacksonvillen viranomaiset eivät ole kertoneet jatkotoimenpiteistä, mutta todennäköisesti Geoff pääsee selvittelemään traumaattista kokemustaan psykiatrien kanssa.