U2-yhtyeen kitaristi putosi lavalta – huipputyylikkäästi suorilta jaloilta!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu U2-yhtye on tunnettu paitsi hiteistään myös erityisesti keulahahmostaan Bonosta. Yhtyeen muut jäsenet ovat harvakseltaan otsikoissa, vaikka hekin ovat tehneet pitkän päivätyön musiikin ja hyväntekeväisyyden saralla. Nyt bändin kitaristi The Edge on pudonnut esiintymislavalta.

U2 on parhaillaan maailmankiertueellaan, jonka tiimoilta yhtye esiintyi Torontossa. Siellä myös The Edge soitti yleisömeren keskellä olevalla esiintymislavalla, kun hän käveli kaikessa rauhassa lavalta sivuun ja putosi suorilta jaloilta maahan.

Lavan vieressä olevista ihmisistä voidaan päätellä, että lava ei tällä kertaa ollut kovin korkea, mutta rockvaari voisi hyvinkin saada luunmurtumia tällaisesta pudotuksesta. Tällä kertaa oli kuitenkin onni matkassa, eikä maailmankiertue keskeytynyt loukkaantumiseen. Kitaristi julkaisi myöhemmin kuvan vammoistaan Instagramissa.

"Didn't see the edge, I'm ok!! #U2ieTour

Kuva, jonka U2 Official (@u2) julkaisi

Uusimmat